Martinus Toursilainen antaa viitan kerjäläiselle
Martin of Tours
2002
Oil pastel
85 x 66 cm
MINÄ OLIN ALASTON JA SINÄ VAATETIT MINUT
Martinus syntyi Pannoniassa
roomalaisen legioonan sotatribuunin poikana.
Siellä eteläisessä Unkarissa poika tahtoi kasteoppilaaksi.
Siitä eivät vanhemmat, pakanat pitäneet.
Vielä kiusallisempaa
oli pojan into ryhtyä erakoksi.
Mitä se sellainen on olevinaan!
Oikuttelut saivat loppua lyhyeen.
Hänet lähetettiin opiskelemaan
Paviaan isänsä ammattia
niin kuin normaalin perillisen
kuuluukin.
Isä, en tahdo sotia. Olen rauhan mies.
Vastoin tahtoansa, jonkun käsittämättömän velvollisuudentunteen ajamana
Martinus päätyi Gallian armeijan leipiin viisitoistavuotiaana.
Nuorena on niin vaikea vastustaa auktoriteetteja.
Kohtasin tuolla metsätiellä Amiensissa
kerjäläisen, joka tarvitsi vaatetta ylleen.
Laskeuduin hevoseni selästä
puhumaan hänen kanssaan.
Oli kylmä tuuli.
Tuo resupekka kuolee, jollen tee mitään.
Ikävä kyllä olin jo aiemmin matkalla
jakanut kaikki leipäni pois
eikä minulla ollut enää mitään ruokaa.
Rahakukkaroni olin jo tyhjentänyt
edelliselle kerjäläiselle.
Kurjuus! Olin itsekin melko vähissä vaatteissa,
sillä en kehdannut olla antamatta
paleleville ohikulkijoille vaatteitani.
Olin pukeutunut enää suureen viittaani
ja alusvaatteisiin.
No, eipä aikailla!
Otin miekkani ja halkaisin sotilasviittani kahtia.
Siitä saat!
Viisi pitkää vuotta kului sotapalveluksessa Gallian joukoissa.
Martinus ei kerta kaikkiaan enää kestänyt.
Nyt saa riittää. Kristittynä ei ole lupa tappaa!
Anoin eroa armeijasta.
Väittivät minua pelkuriksi!
Koska en ole pelkuri, menin rintamalle ilman asetta
ja pidin kädessäni Jeesuksen pyhää ristiä.
Vihollinen peräytyi.
Tämän jälkeen eronpyyntöni otettiin vakavasti.
Sukunsa ällistelystä huolimatta
hän keskeytti sotilasuransa
ja meni diakoniksi Poitiersiin.
Luostarissa oli turvallinen mieli olla,
kun äitikin oli nyt käännytetty uskoon.
Oli suuri kunnia olla Hilarius Poitiersilaisen oppilaana,
saada ammentaa armeijan raakuuksien sijasta
runoista ja virsistä sielunvoimaa.
Martinus halusi välillä toteuttaa erakon kutsumustaan.
Kymmenen vuotta Italiassa ja Dalmatiassa.
Lopulta hän päätti palata oppi-isänsä Hilariuksen luo.
Voihan Galliaankin perustaa erakkoluostarin.
No nyt täytyy paeta ja piiloutua!
En minä voi ryhtyä piispaksi.
Menen tuonne puutarhaan hanhien sekaan.
Hus, hus, ulos siitä! Ahtauduin pieneen koppiin
ja häädin hanhet pihamaalle,
mistä ne äitiyivät rääkymään ja kotkottamaan.
Honk! Honk!
Viisikymmentävuotiaana Martinus
siis joutui Toursin piispaksi.
Pakkohan työ on hoitaa.
Jalan, aasilla tai veneellä.
Martinus ei voinut hyväksyä
minkäänlaista väkivaltaa.
Häntä inhotti ja masensi ja hävetti,
kun niinsanottuja harhaoppisia,
areiolaisia ja priscillaanisia teloitettiin.
Hän koetti sitä estääkin, mutta turhaan.
Hugenottisodan aikana
reformoidut uskonkiihkoilijat kähvelsivät
Martinuksen pyhäinjäännökset
ja polttivat ne.
Mutta jäihän meille martinviini, martinlaulut:
Isä Martin, isä Martin! Tee vesi viiniksi!
Näitä saavat lapset lallatella,
sinfoniamuusikot säveltää
ja kaikkia laulattaa niin että
jaakko kulta.
Martinus Toursilainen oli ensimmäinen ei-marttyyri, jota alettiin kunnioittaa pyhimyksenä. Hän syntyi v. 316 Ylä-Pannoniassa, Unkarissa. Martinus joutui (aikansa lainsäädännön perusteella) sotilassukuun kuuluvana henkilönä Rooman armeijaan v. 331. Hän erosi armeijasta, sillä sotilaana toimiminen oli vastoin hänen vakaumustaan, ja ryhtyi sitten piispa Hilarius Poitiersilaisen oppilaaksi. Hänestä itsestään tuli Toursin piispa vuonna 371. Kansa rakasti häntä pyhimyksenä jo hänen elinaikanaan. Tämä elävä legenda ja ihmeidentekijä herätti kuolleita, paransi tauteja sekä osti hänelle lahjoitetuilla varoilla vankeja vapaaksi. Hän erosi aikansa kaupunkikeskeisistä piispoista olemalla perusteellinen maalaisten ystävä. Hän kiersi tutustumassa henkilökohtaisesti maalaisiin sekä erilaisiin sosiaaliluokkiin. Hän kuoli 11. marraskuuta 397, jota vietetään myös hänen muistopäivänään. Martinus oli myös köyhien ystävä: tärkein legenda kuvaa hänet halkaisemassa miekallaan viittansa, jonka toisen puoliskon hän antaa palelevalle kerjäläiselle. Häntä pidetään sotilaiden, hevosten, ratsastajien, hanhien, viininviljelijöiden sekä Ranskan suojeluspyhimyksenä. Attribuutit taiteessa ovat tulipallo ja hanhi. Turun tuomiokirkossa on kaksi Martinuksen alttaria, joiden tuloilla ravittiin nälkäisiä, vaatetettiin köyhiä sekä annettiin kodittomille ja vaeltajille yösija. Useissa Suomen keskiajan kirkoissa on kuvia piispanpukuisesta Martinuksesta hevosen selässä jakamassa vaatteita viluisille.